”Absurdein kirjajulkkari ikinä!” – Musteklubi 1.3. 2014 Nuclear Nightclubilla

Maaliskuu ja etuaikainen kevätsää otettiin vastaan Musteklubilla mainion ohjelman siivittämänä. Proseduuriin kuuluivat parit kirjanjulkistamiset, pari bändiä ja pari sana- ja lausuntataiteellista elämystä.

Sanomalehti Kalevan toimittajana tunnetun Jarno Mällisen uutukainen Hiekkaan piirretty hirviö (Like 2014) sijoittuu kumman tutunoloiseen 0-kaupunkiin meren rannalla. Kun tehdaskaupungin valtalehden Palvelijan päätoimittaja vaihtuu, unohdetaan myös sivistys ja kulttuuri. Lehden johtotähdeksi otetaan halpahintainen lukijoiden kosiskelu. Romaani on kirjoittajansa sanojen mukaan satiiri mediakentästä. Mikään avainromaani kyseessä ei ole, vaikka todellisuus hyvä inspiraation lähde onkin. Todellisuutta ei Mällisen mukaan myöskään tarvitse tiivistää paljonkaan, jotta siitä puristuu kokoon tällainen toinen, taiteellinen todellisuus.

Illan juontaja Kari Miettunen

Illan juontaja Kari Miettunen

Jyri-Jussi Rekinen ja Jarno Mällinen

Jyri-Jussi Rekinen yrittää puhua sanomalehtialan ammattijargonia. Kirjailija Mällinen kieltäytyy niin teoksessaan kuin haastattelussakin.

Harri Filppa ja Jyrki Korpua

Jyrki M. Korpua haastattelee Harri Filppaa (vas.), joka esittää olevansa Jyrki A. Mäki.

Sekä Mällinen että illan toisen julkaistun teoksen tekijä Jyrki A. Mäki tunnetaan Radiopuhelimet-yhtyeestä. Miesten monitaitoisuus kattaa musisoinnin ja kirjoittamisen lisäksi myös visuaalisen taiteen, sillä Mäen käsistä on juuri ilmoille päässyt sarjakuva- romaani Kiskoja (Like 2014). Teoksen ilmestymistä juhlistettiin jo etukäteen Muusaklubilla viime vuoden puolella, jolloin lavalla oli tekijä, mutta teos vielä puuttui. Tällä kertaa paikalle oli saatu uunituore kirja, mutta kirjailija oli estynyt saapumaan paikalle. Puutetta paikatakseen Jyrki A. Mäen sijasta lavalle nousi Huutomerkin hallituksen jäsen Jyrki M. Korpua, joka haastatteli Jyrki A. Mäeksi tekeytynyttä Oulun Sarjakuvaseuran puheenjohtaja Harri Filppaa. Filpan tarvitsi vain muistella edellistä julkkarihaastattelua ja vastata Jyrkin kysymyksiin kuten Jyrki niihin vastasi viimeksikin. Yleisö väitti kyseessä olevan absurdein kirjajulkkari ikinä.

Absurdius tosin sopii teokseen, joka kertoo unen ja toden sekaisesta junamatkasta jostakin Helsinkiin. Sarjakuvateos perustuu junassa nähtyihin tapahtumiin, Jyrki A. Mäki – eikun Filppa – huomauttaa, mutta ei ota kantaa, onko matkaseurana ollut kuitenkaan romaanissa kuvattuja hirviä ja jäniksiä.

Kulttuuriosuuskunta Puhurin lukuteatterissa nähtiin katkelma Mäen Kiskoista ja kaurismäkeläisen hartaasta junamatkan tunnelmasta. Harvoin on ruutupaitainen torsonukke tehnyt näin hyvän luonneroolisuorituksen!

Huutomerkin tuottaja ja illan juontaja Miettunen oli löytänyt netistä hallitsevan tango- kuninkaan Kyösti Mäkimattilan runoutta, jossa viehätti erityisesti kirjoittajan käyttämä ”Ah!”-ilmaisutekniikka. Ah-runous on selvästi ääneen luettavan runouden dramaattisinta ainesta.

Musteklubin päätteeksi Kaneli-trio tarjoili punaposkista folk-pop-rock -meininkiä – katkenneista rumpukapuloista välittämättä. Illan päälle Nukessa pääsi vielä kuulemaan Risto-yhtyettä. ”Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset!”

Kulttuuriosuuskunta Puhuri

Kulttuuriosuuskunta Puhurin tulkinta vaiteliaasta matkustajasta

Kuvat Johanna Uusiranta
Teksti Tarja Longi-Korpua

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

One Response to ”Absurdein kirjajulkkari ikinä!” – Musteklubi 1.3. 2014 Nuclear Nightclubilla

  1. Mällisen ja Mäen teosten arviot:

    Aamulehti 11.4.

    Hulluus itää lehtitalossa

    KIRJA Jarno Mällinen: Hiekkaan
    piirretty hirviö
    Like 2014.

    Kuulostaako tutulta? Vaikeana aikana työpaikassa toteutetaan absurdin tuntuisia uudistuksia kuin manian vallassa. Työnkuva hämärtyy, moraali hapertuu ja ongelmia ilmaantuu.
    Jarno Mällisen toinen romaani Hiekkaan piirretty hirviö kuvaa niin vähäjärkistä maailmaa, että se naurattaa. Silti se on niin tutun tuntuinen, että hiukan puistattaa.
    Esikoisromaanissaan Kieroonkasvukertomus (2011) Mällinen tutkaili miellyttävän viistolla tavalla ihmisten välisten suhteiden ja tapakulttuurin piilevää mielettömyyttä. Hiekkaan piirretty hirviö vie saman mainiolla kerronnalla ilmaistun tarkkanäköisyyden lehtitaloon.
    Media-alan murros ja informaatioyhteiskunnan uusi ilme, jossa mikä tahansa möläytys on validi mielipide ja samalla kenties pätevä uutisaihe, ovat omiaan lisäämään kierroksia Mällisen kuvaaman Palvelija-lehden toimituksen henkiseen pyörremyrskyyn.
    Uusi päätoimittaja repäisee Palvelijan toimituksen irti totutusta. Mällinen kasvattaa hienovaraisesti toimintaa, jossa työyhteisön ja erikoisia linjanvetoja vaativan pomon ensimmäiset askeleet kuittaa ymmärtäväisin hymähdyksin, mutta jotka loppua kohden muuttuvat täysin hulluksi sekoiluksi.
    Käsittelyyn pääsee työelämän ja mediamaailman älyttömyyksien lisäksi ajankohtaisia aiheita ilmastonmuutoksesta maahanmuuttoon, eikä kansallisia ihanteitakaan säästellä. Sikailevien sotaveteraanien vierailu toimitukseen on kirjan mehukkaimpia kohtauksia.
    Tarinan vaivoin sympaattiset hahmot ristiriitaisine mielihaluineen tarjoavat tummasävyistä hupia, joskin loppua kohden tihenevän kollektiivisen psyyken hämärtymisen Mällinen olisi voinut toteuttaa terävämminkin.
    Vääjäämätön antihuipennus ei aivan vastaa sitä edeltänyttä kehittelyä.
    Heikki Romppainen

    Kvaak.fi 9.3

    Juna kulkee ja kiskot vie

    Kiskoja
    Teksti ja kuvitus: Jyrki Anselmi Mäki
    Julkaisija: Like

    Jäniksiä. Harhanäkyjä. Satunnaisia ihmiskohtaloita. Ja kiskot jotka vievät helv… anteeksi, Helsinkiin.

    On edelleen jossakin määrin harvinaista törmätä suomalaiseen sarjakuvaan, joka tuntuu täysipainoisen toimivalta paketilta. Sarjakuva, joka ei pyri esittämään itseään parempaa vaan rehellisesti toimii omana itsenään ja omilla ehdoillaan. Ja on sen lisäksi vielä harvinaisen mielenkiintoinen ja mieleenpainuva vailla tarvetta vääntää asioita rautalangasta ja kertoa lukijalle osoitellen mistä kaikesta nyt olikaan ihan vakavissaan kyse.

    Painajaismaisia visioita
    Painajaismaisia visioita
    Jos se ei tästä vuolaasta johdannosta käynyt ilmi, Jyrki Anselmi Mäen Kiskoja on juuri tällainen teos. Normaalista suomalaisesta mielenmaisemasta lähes huomaamatta psykedeeliseksi tajunnanvirtapainajaiseksi ja takaisin solahtava kertomus josta ei ainakaan tarinallisesti juuri puutteita löydä. Ja silti koko homman kantava tematiikka jää vähintäänkin utuiseksi.

    Siitä pitääkö Kiskoista vai ei varmasti riippuu aika paljon siitä minkälaisella mentaliteetilla suhtautuu tarinankerrontaan yleensä. Tavanomaista, ns. ”hollywoodilaista” dramaturgiaa kaipaavalle teos jää varmasti melkoisen torsoksi.

    Suomalainen erotiikka kukkeimmillaan
    Suomalainen erotiikka kukkeimmillaan
    Toisaalta jos pystyy samaistumaan elämän syrjimiin hahmoihin suuressa mittakaavassa merkityksettömien töhvellystensä kieputuksessa voi sarjakuvaa verrata jopa Terry Gilliamin elokuviin tai vaikkapa Charles Burnsin legendaariseen Mustaan Aukkoon. Samantyylisestä toden ja fantasian, unen ja painajaisen keskenään muussaamisesta tässäkin on liiemmälti kyse. Kiskot onnistuukin taivaltamaan ihailtavan taidokkaasti niin perinteisen, viihdyttävän tarinoinnin kuin taiteellisemmankin näkemyksen veitsenterällä.

    Suurin huomio kiinnittyy tarinan hahmoihin. Etenkin Mäen dialogi on eläväistä ja kuin todellisesta elämästä kuultua. Vaikkei minkäänlaisesta jännityskertomuksesta voidakaan vakavalla naamalla puhua, tarjoaa tarinakin silti yllätyksensä. Eräskin kohtaus kadonneen jäniksensä löytävästä naisihmisestä on melko ihastuttava.

    Pisin miinus teoksen tarinapuolen kohdalla onkin – ja tämä itsessään voidaan jo melkolailla laskea kehuksi – että tätä kamaa olisi lukenut mielellään paljon pitempäänkin. Etenkin myös kuvallisesti tehokkaita kohtauksia, joissa päähenkilön todellisuus särkyy ja muuttuu olisi mielellään nähnyt enemmänkin. Nyt Päähenkilön matkasta – niin kuvainnollisesti kuin tarinankerronnallisestikin – tuli hiukan liian pikavisiittimäinen kokemus vaikutavamman odysseijan sijaan.

    Viinapirut kertovat totuuden
    Viinapirut kertovat totuuden
    Kuvitus on myös J. A. Mäen käsialaa ja varsin hyvinpä toimii sekin. Toki taiteessa on omat amatöörimäiset piirteensä – etenkin lopun Helsingistä jää huolimaton ja viimeistelemätön kuva. Aiemmissa kohdissakin oli käytetty melko valkopainotteista, yksinkertaistettua tyyliä mutta niissä se vaikutti enemmän taiteelliselta valinnalta kuin viimeisillä sivuilla. Mahtoiko taiteilijalle iskeä kiire?

    Ahtaiden ja jopa klaustrofobisten junan sisätilojen kuvaaminen sen sijaan luonnistuu paljon luontevammin samoin kuin omituisten, viinahuuruisten visioiden. Myös ihmishahmojen karakterisoimisessa kuvittaja osaa hommansa hyvin. Ja pakko on myös mainita kaunis tussilaveerausvarjostus, jonka kaltaista näinä photoshopin päivinä näkee melkoisen harvakseltaan.

    Kiskoja onnistuu kertomaan harvinaisen paljon kertomatta loppujen lopuksi juuri mistään mitään. Sopivassa atmosfäärissä – kuten puolitäyden junanvaunun penkillä puolinukuksissa ahmittuna – sen kummalliseen maailmaan on kuitenkin harvinaisen helppo solahtaa.

    http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2068

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s