Vapun osuminen torstaipäiväksi tuotti useimmille yhteiskuntamme työmuurahaisille viiden päivän viikonlopun. Vapun ajan juhlimisen lopunaikojen tunnelmaa ja teemaa oli aistittavissa myös Huutomerkin Musteklubilla Nuclear Nightclubissa lauantaina 3.5. Musteklubeilla on totuttu erkaantumaan ajasta ja paikasta kirjallisuutta ja sanataidetta sivuavan ohjelman muodossa, eikä klubia isännöivän Kari Miettusen tämänkäänkertainen valikoima tuottanut pettymystä.
Illan aluksi juhlistettiin Huutomerkin Hallaus-lehden uusinta numeroa. Toimistussihteeri Jussi Moilasen lyhyen esittelyn jälkeen saatiin näytteitä lehden sisällöstä kirjoittajien itsensä esittämänä. Henrika Palokangas luki runojaan sekä lehdestä että sen ulkopuolelta. Totuuden etsimisestä oli kysymys, niin kuin luonnontieteilijäksi opiskelevalla kuuluukin. Toinen uusimman Hallauksen sivuilta tuttu kirjoittaja, Jaakko Markus Seppälä, esitti tekstejään laulaen kitaralla itseään säestäen. Runsaasti sivistyssanoja ja sanaleikittelyä sisältävät arkiset ajankuvat ja varsinkin välispiikkien biisinselitykset toivat etsimättä mieleen suomirokin trubaduuriosaston Hectorista Mikko Perkoilaan.
Paikan päällä olivat esiintymässä myös Pohjois-Suomen osakilpailusta lavarunouden SM-kisoihin mukaan valkkautuneet Lassi Kalleinen ja Milla Koramo. Milla Koramon esitys meni minulta valitettavasti vähän ohi ja muistiinpanoni aiheesta jäivät tällä kertaa harvinaisen onnettomiksi *, joten en uskalla esittää arviota sijoituksesta tulevissa finaaleissa. Sen sijaan Lassi Kalleiselle on helppo povata glooriaa, niin vastaansanomattoman hurmaava oli illan sparrausesiintyminen. On itse asiassa miltei mahdotonta uskoa, ettei Kalleisella muka olisi takana kuin yksi show ennen eilistä, niin helposti esiintyjä otti yleisön puolelleen leikitellessään sanoilla ja aikamme ilmiöillä sun muilla arjen hirvityksillä.
Illan elokuvana esiteteltiin Risto Nymanin puolituntinen Spurgatory. Mykkäelokuvan keinoin toteutettu ja tekijänsä improvisaationomaisella musiikilla säestetty Spurgatory kertoo karua tarinaa yhteiskunnan laitamilla elämäänsä elelevästä miesjoukosta. Tunneskaala katsomon puolella kulki itkusta nauruun ja takaisin. Arjessa ja elämässä ollaan kiinni enemmän tai vähemmän kynsin hampain ja verissä päin, paikoin side vappuna työläisyyttään juhlivaan muuhun yhteiskuntaan näyttää kokonaan katkenneen eikä elämänhallinta ole mukana enää edes illuusiona. Katsomossa tämänkaltaisen rujouden edessä voi vain nieleskellä vuoroin kyyneliä, vuoroin vatsahappoja. Elokuvan mykkyys ja mustavalkoisuus tuovat kuitenkin esiin huumoriaspekteja sielläkin, missä katsoja joutuu miettimään, uskaltaako tuolle edes nauraa. Toisaalta mykkyys armahtaa katsojaa, raakamateriaalin ääniraitaa ei välttämättä toisi mitään lisäarvoa teokselle. Aluksi liian pitkältä tuntunut kesto tuntuu näin jälkikäteen alleviivaavan psykologista aikaa, arjen ankaruutta ja toinen toistaan samanlaisina seuraavia päiviä.
Varsinaisen klubiosuuden päätteksi Eripura esitti kimuranttia musiikkiaan akustisesti. Bändin varsin kirjalliset tekstit sopivat nekin illalle kuin huomaamatta muodostuneeseen sanaleikittelyn ja arjessa selvitymisen teemaan. Tämän jälkeen yleisö häädettiin Nuclear Nightclubin alakerrasta katutasoon odottamaan maksullisen ohjelman alkua tai selviytymään arjestaan kukin valitsemallaan tavalla.
* ”kuolema”, ”tomtomtom”
Jarkko Korpua
HUUTIS 