Arkistot
Kategoriat
Tag Archives: Kari Miettunen
”Absurdein kirjajulkkari ikinä!” – Musteklubi 1.3. 2014 Nuclear Nightclubilla
Maaliskuu ja etuaikainen kevätsää otettiin vastaan Musteklubilla mainion ohjelman siivittämänä. Proseduuriin kuuluivat parit kirjanjulkistamiset, pari bändiä ja pari sana- ja lausuntataiteellista elämystä. Sanomalehti Kalevan toimittajana tunnetun Jarno Mällisen uutukainen Hiekkaan piirretty hirviö (Like 2014) sijoittuu kumman tutunoloiseen 0-kaupunkiin meren rannalla. … Lue loppuun
Musteklubi10.1.2014
Oululaisen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry:n isännöimä vuoden ensimmäinen Musteklubi pidettiin perjantaina 10. tammikuuta Nuclear Nightclubissa. Olin mukana – erityisesti siitä syystä, että Vartiaisen Jere oli tapahtumassa esittämässä runoja esikoiskokoelmastaanKirjoitin tämän kärpäspaperille eikä se tarkoita paljon mitään. Illassa oli kyllä muitakin herkkuja … Lue loppuun
Miettusen klinikalla
Sunnuntaina 16.2. iltapäivällä runoväki kokoontui Tubaan Mustematineaan julkaistamaan kahta tuoretta runokirjaa. Huutomerkin tuottaja Kari Ensio Miettunen oli järjestänyt ravintolan lavalle klinikan, joten luvassa ei ollut pelkkää hymistelyä uutuuksien äärellä. Miettunen on muutaman kerran aikaisemminkin jakanut julkista kritiikkiä antaen kirjailijalle välittömän … Lue loppuun
Kategoriat: Mustematinea
Avainsanat: Anna Halmkron, Ilmari Koistinen, Kari Miettunen, Klovnin paradoksi, Lauri Leinonen, Pyrstötähdet, Sotaraamattu, Ville Hytönen
Jätä kommentti
Pop-Up Runoklubi 24.11.
Yksitoista oululaista taiteilijaa on avannut joulun alusajaksi PopUp -taidegallerian Oulun keskustaan. Yhteenliittymän nimenä on Elävien taiteilijoiden seura. Nimen tarkoituksena on muistuttaa kaupunkilaisia, että heidän keskellään elää ja työskentelee erilaisia tekijöitä. Ajatus toimii myös toiseen suuntaan. Galleriassa päivystävät taiteilijat saavat paremman … Lue loppuun
Kategoriat: Uncategorized
Avainsanat: Anja Kurikka, Anni Arffman, Christelle Mas, eero suvilehto, Elävien Taiteilijoiden Seura, Jari Suomalainen, JP Metsävainio, Juha Laakso, Kari Miettunen, Leena Kangas, Mauri Anneli Numminen, Moosa Myllykangas, Päivi Pussila, Pia Hentunen, PopUp -Runoklubi, PopUp-galleria, Raija Korppila, Raimo Törhönen
Jätä kommentti
Kirjamessujen runoraati 20.9.
Oulun kirjamessut pidettiin tänä vuonna Ouluhallissa osana Seniorimessuja. Huutomerkki oli suunnittelemassa messuohjelmaa, ja toteutti siellä runoraadin. Runoilijoina olivat Marjatta Kaasila, Keijo Ahlqvist ja Sari Maanhalla. Raadin muodostivat Pirjo Suvilehto, Marja-Leena Vainikkala ja Jyrki Korpua. Runoraadin juonsi Kari Miettunen.
Kategoriat: Runoraati
Avainsanat: Jyrki Korpua, Kari Miettunen, Keijo Ahlqvist, Marja-Leena Vainikkala, Marjatta Kaasila, Ouluhalli, Oulun kirjamessut, pirjo suvilehto, Sari Maanhalla, Seniorimessut
Jätä kommentti
Mustematinea 8.6.
Heinäpään Oluttuvassa pidettyyn Mustematineaan saapui kirjailijavieraaksi muusikkonakin tunnettu Anssi Kela, joka on kirjoittanut teokset Kesä Kalevi Sorsan kanssa sekä Matkamuistoja. Leppoisaa rupattelutuikiota johdatteli Jyri-Jussi Rekinen. Elämänmakuisia runojaan esitti oululainen runoilija Immu Suominen, ja Ruotomieli-yhteestä tuttu muusikko J. Aslak Räsänen esitti omia laulujaan. Juontaja Kari Miettunen veti … Lue loppuun
Kategoriat: Kirjailijavierailu, Mustematinea
Avainsanat: Anssi Kela, Immu Suominen, Impro!Runoraati, J. Aslak Räsänen, jyri-jussi rekinen, Kari Miettunen, Mustematinea, Oluttupa
Jätä kommentti
Silloin kolahti
Jokainen enemmän tai vähemmän musiikkiaan kuunnellut muistaa varmasti hetkiä, kun jonkin kappaleen sanoitus tai tunnelma tuntuu kertovan jotain oleellista elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Niskakarvageneraattorin voi laukaista pianon soittama yksinkertainen kuvio, kitarafilli, saksofonisoolo, kuoron sisääntulo tai vaikkapa jokin kuin omista ajatuksista kumpuava sanoituksenpätkä. … Lue loppuun
Kategoriat: Muusajuhlat
Avainsanat: Atik Ismail, Bruce Springsteen, Dave Lindholm, Esa Eloranta, Janne Aslak Räsänen, Jarkko Korpua, Joonas Karjalainen, Juha Vainio, Kari Miettunen, Matti Pikkarainen, Muusajuhlat, Otto Donner, Pivo
Jätä kommentti