Musteklubi 19.12.: Monotron, hoivaharjoituksia ja Pussisen akka

DSC01615

Huutomerkin Musteklubit ovat Oulussa vakiinnuttaneet paikkansa ja löytäneet yleisönsä tuottaja Kari Miettusen huomassa. Eilen Tuban ravintolasalissa oli vain pari ihmistä viittä minuuttia ennen ilmoitettua ohjelman alkamista, mutta varttia myöhemmin pöydät alkoivat olla jo täydet.

DSC01623

Ensimmäisenä Timo Harju luki otteita tuoreesta teoksestaanKaikenhymyiset (ntamo 2015). Kirja jakautuu kolmeen osastoon ja Harju yleisöäänestyksen perusteella päätyi lukemaan hoivarunoja, ”hoivaharjoituksia”. Runojen avoin ja intiimi tunnelma tiivistyi viimeiseksi luettuun tekijän kuopukselle omistettuun perherunoon.

DSC01630

J. H. Erkon kirjoituskilpailun tänä vuonna voittanut Marko Heikkinen oli ensikertalainen lavalla. Musteklubi on suotuisa paikka debyytille. Heikkisen tekstit olisivat sulattaneet kyllä kyynisemmänkin yleisön. Useat runoissa esitetyt tosi-tv-formaatit olivat erityisesti kuulijoiden mieleen.

DSC01638

Hiljan Keski-Pohjanmaan kulttuuripalkinnon saanut Keke Lammassaari esitti monologina Pentti Haanpään novellin Pussisen akka. Tuo muorien muorin ylistys on varmasti saanut suopean vastaanoton vanhainkodeissa joissa Lammassaari on sitä käynyt esittämässä. Toimi se ravintolassakin.

DSC01663

Kirjanjulkistamiskiertueella ollut Outi-Illuusia Lilja esiintyi säestäjänsä Kasperin kanssa. Sanoissa ja äänimaisemassa oli unenomaista maagisuutta. Monotron sopi mainiosti esityksen taustalle. Värillisten ihmisten (ntamo 2015) runojen lisäksi kuultiin muutamia muita. Lilja toivoi esityksen alussa pääsevänsä myös Rovaniemelle kiertueellaan. Sikäläisten tapahtumanjärjestäjien kannattaisi tarttua haluun.

DSC01669

Jos yleisö tuntee Miettusen klubit, niin Miettunen tuntee yleisönsä. Varsinaisen ohjelman välipaloina kuultiin kahteenkin otteeseen hauen laulua kun tuottaja nakitti kuulijoiksi paikalle tulleita lavalle. Näin Miettunen sai lanseerattua myös runomiesburleskin.

DSC01676.JPG

Kuten vanhan kansan iltamissa ikään, ilta päättyi musisointiin. Siitä vastasivat Lokit.

Musteklubit jatkuvat ensivuonna. Tapahtumia voi seurata esimerkiksi Huutomerkin nettisivuilta.

* Huutomerkki

Alkuperäinen teksti kuvineen on julkaistu 20.12.2015 kirjoittajan blogissa. (http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2015/12/monotron-hoivaharjoituksia-ja-pussisen.html)

Kategoriat: Uncategorized | Jätä kommentti

Musteklubi merirosvoluolassa 23.10.15

Kahden miehen ylivoimaHuutomerkin Musteklubit ovat aina olleet arvaamattomia tilaisuuksia, toinen toistaan hienommat ohjelmanumerot, mutta usein myös täysin ennakoimattomat tapahtumat laajasti käsitetyn sanataiteen tiimoilta ovat viihdyttäneet oululaisyleisöä jo vuosien ajan. Arvaamattomuutta ja ennakoimattomia tilanteita ei puuttunut tälläkään kertaa, kun Musteklubi järjestettiin ensimmäistä kertaa Rummer’s Clubin lavalla Uusikadulla.

Etukäteen klubin ohjelmisto vaikutti suorastaan ylitsepursuavan runsaalta ja monipuoliselta, mutta iltoja järjestävän Huutomerkin tuottajan Kari Miettusen kauhuksi viimehetken muutokset raakkasivat osallistujalistaa kovalla kädellä. Ensin vetonaulaksi kaavailtu runoilija-kirjailija Miki Liukkonen oli kuin olikin Helsingin kirjamessujen aikaan Helsingissä ja häntä paikkaamaan kutsuttu runoilija Jere Vartiainen sairastui. Kun tämän jälkeen sairaus vielä kaatoi esityksen perumiseen riittävän määrän räppi-hiphop-orkesteri KSP:n jäsenistöä ja korvaajan korvaajaksi ohjelmistoon lisätty Elias Kalmistokin hyytyi kalkkiviivoilla, oli pajatso lopulta aika tyhjä.

Ohjelman radikaalin lyhenemisen vuoksi Kari Miettunen viihdytti yleisöä illan aluksi itse, omaan jäljittelemättömään tyyliinsä.. Alkuperäiseenkin ohjelmistoon merkitty runoimpro pantiin alulle. Nimimerkit Antti ja Hannu saivat yleisöltä aiheet, joista heidän oli määrä runoilla klubin kestäessä. Molemmat runoimproilijat osoittautuivat haasteen veroisiksi, sillä loppuillasta luetut runot, niin Antin Huutomerkki-aiheiset haikut kuin Hannun beatihtävä-rocklyriikahtava Kivisydänkin olivat verrattoman esittämiskelpoisia teoksia.

Tämän jälkeen siirryttiin klubin musiikilliseen antiin. Reggae-hoppari Pätkä esitti kitaristi Toni Väisäsen kanssa sanataideiltaman henkeen sopivan sanoitusvetoisia kappaleitaan ihmissuhteiden ihmeellisestä maailmasta.

Illan toinen bändi, helsinkiläisrunoilijoiden Risto Oikarisen (saksofonit ja runot) ja Jukka Viikilän (rummut ja runot) muodostama Kahden miehen ylivoima, soitti runojensa väleihin freejatsia. Musiikkia sun muuta urbaania maailmanmenoa käsitelleet runot pitivät kuulijaa mukavasti penkin renunalla, varsinkin kun musiikkiosuus genren parhaan tradition mukaisesti tuutattiin niin, että silmämunaskut vaan päässä pullistelivat. En itse asiassa ole pariin vuoteen onnistunut kuulemaan Oulussa freejatsia missään muualla kuin Musteklubeissa, josta siitäkin on annettava muutama irtopiste tämän klubisarjan monipuolisesti kulttuuria esittelevästä tarjonnasta.

Tämän jälkeen klubi muuttui maksulliseksi. Maksua vastaan nähtiin kaksi nousevaa paikallista bändiä, joista ensimmäisenä soittanut Mighty Mate rokkasi ja poppasi hyvän keikan kolmannella kotimaisella, kun taas jälkimmäinen, Nuoret Marttyyrit, jatkaa kotimaisen rocklyriikan perinteen vaalimista. Tulivuorenvarmana livebändinä tunnettu Nuoret Marttyyrit onnistui tälläkin kertaa soittamaan hyvätunnelmaisen keikan, jossa ihmetystä yleisön puolella aiheutti lähinnä yksi asia: miten on selitettävissä, että bändi soittaa kerta kerralta helpomman ja varmemman tuntoisesti, mutta soittajapojat näyttävät keikka keikalta vain nuortuvan? Benjamin Buttonin ihmeellinen bändi?

Kategoriat: Uncategorized | Jätä kommentti

Muusajuhlien aforismikilpailun voittajat

Huutomerkki ry järjesti Muusajuhlien yhteydessä ensimmäinen valtakunnallisen aforismikilpailun, jonka tuomareina toimivat runoilija ja aforistikko Eero Suvilehto sekä sarjakuvataiteilija Pertti Jarla. Voittajat julkistettiin Muusaklubilla Ravintola Tubassa 22.8.2015.
Tuomarit valitsivat satojen saapuneiden aforismien joukosta parhaimmistoon seuraavat ajatelmat:

Jokainen yrittää osoittaa olevansa synnitön. Joko jumalan kanssa tai ilman.
Timo Kesti

En pelkää korkeita paikkoja vaan haluani hypätä.
Kata Taikina-aho

Eivät eläimet kilpaile, ne haluavat vain jatkaa sukua.
Arto Bäcklund

Hyvä ystävä on kuin purkka tukassa. Venyy, mutta pysyy paikallaan.
Päivi Miettinen

Kalleimmat helmet omille sioille.
Leena Saunanen

Kategoriat: Kilpailut, Muusajuhlat | Jätä kommentti

Kirjalliset kaksoisjulkkarit ja kauhean originellia musiikkia (Musteklubi 10.1. 2015)

Perjantaina 10.1. runsaslukuinen joukko ihmisiä kokoontui Ravintola Tubaan katsomaan, mitä vuoden ensimmäinen Musteklubi tarjoaa kulttuurinnälkäiselle. Satunnaisista ohikulkijoista tuskin oli kyse, sillä tammikuisen illan sää tarjosi perinteistä oululaista viimaa: lämpötila -12°C, tuntuu kuin -56°C.

Illan aloitukseksi juhlittiin peräti kahden uuden kirjan julkaisua, kun sekä Lauri Ahtisen että Jaakko Markus Seppälän uutukaisten painotuotteiden piti oleman ensimmäistä kertaa kaiken kansan hipelöitävänä. Täydellisesti ajan henkeen sopivasti kirjat eivät tietenkään ehtineet painosta Tubaan*, joten kirjailijat tekivät selkoa opuksistaan jutustelemalla keskenään.

ahtinen

Jaakko Markus Seppälä ja Lauri Ahtinen

Jaakko Markus Seppälän Lemen on keskustelun ja lukunäytteen perusteella aito vanhan koulun kyberpunkromaani korporaatiovaltoineen ja lastutettuine katutaistelijoineen päivineen. Tässä ei tietenkään ole mitään pahaa, koska olen itse viettänyt herkän teini-ikäni alan klassikoiden parissa. Raahelaisuuksiakin kirjasta etsittiin, kun keskustelun yhteydessä paljastui kirjailijoiden yhteinen menneisyys teollisuuskaupungissa.

Jos Seppälän kirja liippasi läheltä teini-ikäisen meikäläisen kiinnostuksen kohteita, osuu Lauri Ahtisen uusi sarjakuvaromaani aikuisikäni pahimpaan kipupisteeseen. Homepäiväkirja kertoo nimittäin tarinan juuri samanmoisesta hometalohelvetistä, jonka liian moni ja minä heidän mukanaan, on läpikäynyt. Nuori ja naiivi perhe ostaa unelmatalon ja ryhtyy remonttipuuhiin, talo paljastuu homepesäksi, josta seuraavaksi taistellaankin jo asianajajien välityksellä erinäisissä oikeusasteissa.

Seurauksena hometalon ostamisesta lienee aina myös paitsi henkistä, taloudellista ja fyysistä kärsimystä, myös kovanlaisia kolauksia erilaisiin elämän perusolettamuksiin (koetuksella ovat ainakin usko ihmisten rehellisyyteen, usko ihmisten hyväntahtoisuuteen, usko yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen). Parhaimmillaan toki kasvattava, mutta lähes varmasti kyyniseksi vetävä kärsimysnäytelmä, jota ei soisi kenellekään. Itse asiassa, kun kuulin projektista ensimmäisen kerran, pidin lähes varmana, etten tule ikinä kirjaa lukemaan. Nyt, näytteitä kirjan kuvallisesta puolesta ja pitkälti ajatuskuplina kulkevasta kerronnasta nähneenä voisin ehkä sittenkin ajatella lehteileväni teosta salaa kirjaston hyllyjen välissä**.

Erinomaisena arjen kärsimyksistä etäännyttävänä tekijänä toimivat koko tuplajulkkarihaastattelun ajan seinälle heijastetut kuvat, jotka tuntuivat piirtävän sirkusmeikkejä varsinkin Lauri Ahtisen kasvoille. Samaa sirkushenkisyyttä oli myös seuraavana esiintyneessä Heidin Urkumusiikissa. Lastenlaulumaiset, soittorasiamaiset, posetiivimaiset, sirkusmaiset urkusäestykset yhdistettynä sanoitusten katkeranhauskoihin arjen huomioihin (”pistän itkun taskuun ja itken vasta kotona”) ja esiintyjän ihastuttavan välittömään olemukseen ovat aina yhtä toimiva resepti.

heidi

Heidin Urkumusiikkia. Mikrofonissa improvisaatiota ryydittämään otettu Harri.

Black Peiderin esiintyessä ei koskaan voi tietää, mitä tuleman pitää. Siitä voi kuitenkin olla varma, että tämän vapaapainija-supersankari-punkrokkarin improvisoidut spektaakkelit käyttävät hyväksi esiintymispaikan olosuhteita tavoilla, joita et etukäteen olisi arvannut. Tälläkin kertaa Black Peider mm. pyöri kadulla esiintymispaikan edessä lumen seassa ja teki itselleen valoshown otsalampustaan ja ravintolan vesiautomaatista. Viimeiseen biisiin samoja trikoita jo vuosikymmeniä käyttänyt wrestlingsankarimme nappasi vielä harteilleen vanhan painikaverinsa*** ja saimme kaikki pelätä, loppuuko biisi ennen vai jälkeen tasapainon menetystä. Onneksi punkbiisit kuitenkin ovat kohtuulyhkäisiä.

safe_image.php

Black Peider

Kaikenkaikkiaan siis mukava ja monipuolinen avaus vuoden 2015 Musteklubeille. Uskoakseni Tubasta poistui tuuleen ja tuiskuun tubantäydellinen tyytyväistä yleisöä.

*olin nimittäin viime vuonna noin neljä kertaa kulttuurituotteen julkistamistilaisuudessa, jossa itse juhlakalu jätti saapumatta. Milloin olivat vinyylit Saksassa, milloin sarjakuva-albumit Virossa, toisaalta ovat esiteltävät opukset joskus unohtuneet kirjailijalta myös matkan varren ravitsemusliikkeisiin.

**tietenkin me se ostetaan, pöljä (vaimon huom.)

***edellisenä esiintynyt Heidi Kesti, fightcardissa kolme matsia BP:tä vastaan

Teksti Jarkko Korpua
Kuvat Reijo Valta

Kategoriat: Musteklubi | Jätä kommentti

Vuoden viimeinen Musteklubi

Vuoden viimeinen

Musteklubi oli tällä kertaa ravintola Tubassa. Lauantai-illan ohjelmaan kuului musiikkia ja fantasia- ja scifikirjallisuutta käsittelevä keskustelu. Runojakaan ei kokonaan oltu unohdettu. Illan aluksi tuottaja Kari Miettunen esitti osia musiikillisesta runoelmastaan, jossa hän pohtii muun muassa onko hän ”runoileva runkkari vai runkkaava runoilija”. Kokonaisuudessaan esitys on kuultu useampi vuosi sitten Rauhalassa järjestetyllä klubilla.

DSC09570

Miettusen jälkeen lavalle nousi Kuun tyäret. Keikka taisi olla duon kolmas tai neljäs, pienestä jännityksestä huolimatta esitys sujui hyvin. Duon omat laulut upposivat yleisöön. Keikka opetti ainakin sen, että kannattaa varautua yleisön suosioon ja ylimääräisen numeron esittämiseen.

DSC09575

DSC09587

Huutomerkki oli järjestänyt lauantaina myös kirjoittajakoulutusta. Aiheena oli fantasia ja otsikkona Kun maailma on vino. Sen innoittamana Musteklubilla Jenny Kangasvuo ja Aino-Kaisa Koistinen keskustelivat fantasiasta ja scifistä, eli spekulatiivisestä fiktiosta. Myös kulttuuriantropologina tunnettu Kangasvuo oli paikalla kirjailijana, hän on esikoisteoksensa Sudenveri (Teos 2012) lisäksi kirjoittanut noin parikymmentä spefi-novellia. Koistinen tutkii spefi-tv-sarjoja ja niiden uusintaversioita (Galactica, V, Bionic Woman).

Spekulatiivinen fiktio kumpuaa ympäröivästä yhteiskunnasta. Fantastisilla elementeillä pohditaan vallitsevaa yhteiskuntaa, muuttamalla jotakin saadaan näkyville oman elinpiirimme kummallisuuksia. Fantasia ei koskaan ole ollut puhdasta mielikuvitusta. Koistinen kertoi havainneensa, että vanhojen tv-sarjojen tulevaisuuksissa on kylmän sodan piirteitä, uudemmissa terrorismin vastaisuutta. Ollakseen uskottavaa spekulatiivisen fiktion on voitettava lukijan luottamus, se ei voi liikaa kulkea mielikuvitusmaailmoissa. Taustatyöllä on suuri merkitys tässäkin kirjallisuuden alalajissa. Kangasvuo painotti, että kirjailija tekee työtään, muut sitten määrittelevät mihin genreen tai alalajiin valmistunut työ kuuluu.

DSC09598

Illan päätteeksi soitti Trio Kanuuna jatsahtavaa musiikkia. Pääosin yhtye soitti omia sävellyksiään, mutta oli joukkoon mukaan sotkettu standardeja, muun muassa Django Reinhardtia. Leppoisan kotoiset runoiltamat tällä kertaa. Seuraava Musteklubi on luvassa ensi vuonna.

Teksti ja kuvat: Reijo Valta

Kategoriat: Musteklubi | Jätä kommentti

Musteklubi Tubassa la 11.10.14

Kun saavuin Tuban Musteklubille kellon juuri käydessä kahdeksaa, aloitusaikaa, oli salissa täysi meno päällä: illan isäntä Kari Miettunen luki runsaslukuiselle yleisölle vanhoja horoskooppeja ja Sepi Kumpulainen oli jo lavalla valmiina esiintymään.  Tilanne oli jotakuinkin poikkeuksellinen, koska yleensä näissä klubi-illoissa on totuttu verkkaisempaan tunnelman kohoamiseen. Illan esitykset sen sijaan noudattivat totutun eksentristä linjaa.

Illan ensimmäinen esiintyjä, Sepi Kumpulainen, on vaikea tapaus määriteltäväksi. Toisaalta leppoisasta satuilijasta ei voi olla pitämättä, kun taas toisaalta kaiken aikaa ollaan aivan sillä hilkulla. Ainakin tämä katsoja joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan hauskuuden ja hyväksikäytön tunteiden rajamailla. Tulee tunne, että tässä liikutaan aidon elämäniloisen naivismin ja saako-tälle-nauraakaan -tyyppisen viihdemaailman raadollisemman puolen rajapinnalla. Kuka sitten lienee narri ja naurettava ja ketä käytetään: ITE-trubaduuria vai asiaa ylianalysoivaa kukkahattukatsojaa? Tunnetta on siis aina ilmassa, kun Kalevankadun laulava talonmies hittejänsä veivaa. Joka tapauksessa tunti ja vartti Sepiä kuunneltavaksi on maratonmainen henkinen suoritus.

Illan toinen sanataiteilija, kirjanjulkkareitaan klubilla juhlistanut lavarunouden hallitseva Suomen mestari Jere Vartiainen, sanoo omassa blogissaan (käykää lukemassa ja katsokaa ehdottomasti myös video http://jerppuli.blogspot.fi/2014/10/kirjajulkkarini-musteklubi-tubassa.html) sieluttomaksi sitä, joka ei Sepistä tykkää. Toisaalta herra Vartiainen saapui paikalle vasta keikan viimeisille biiseille ja missasi siis lähes tunnin dippadaita.  Vartiainen on armoitettu esiintyjä ja varmasti omien runojensa paras tulkki. Runoilijaa omaan leppoisaan tyyliinsä haastatellut Lauri Ahtinen onnistui luomaan haastatteluun salafiksun, jutustelunomaisen tunnelman, jossa runojen taustat sekä selvisivät että hämärtyivät entisestään. Jere Vartiainen lausui uudesta kirjastaan, Enimmäkseen en nuku alasti, valittuja paloja mm. haastattelija Ahtisen suosikkirunon.  Jere Vartiaisen voimakas fyysinen läsnäolo tekee esiintymisen seuraamisesta viihdyttävää, vaikkeivät runot itse luettuna aina niin helppoja aiheita käsittelekään. Vartiainen on varmasti mestaruutensa ansainnut.

Klubin toinen kirjailija Jarmo Stoor, esitteli yhdessä Heikki Hallanoron kanssa, uudelleenjulkaistun Nokian varjossa –kirjaansa sekä puheen että laulujen avulla. Stoor on kirjoineen onnistunut järjestämään itsensä sellaiseen välikäteen, jota ei toivoisi kenellekään. Ilmestyessään alun perin vuonna 2007, Nokian vielä ollessa kansallisen alttarimme palvotuin esine, Stoorin Nokia-kritiikki oli turhan tulenarkaa tavaraa ja liikaa aikaansa edellä. Nyt, itseruoskinnan ollessa makeimmillaan, kirjaan tarttuu väkisinkin paljon sellaista ähäkuttimeininkiä ja jälkiviisauden tunnelmaa, jota siinä ei varmasti ole ollut tarkoitus esitellä. Tubassa kirjasta esitetyt tyhmyyden tiivistymät ja pöhötystaudin oireet toki saivat sapen kivasti kiehumaan.

Viimeisenä esiintynyt Rommakko oli varmaan myös klubin helpoimmin sulatettavaa antia ja sikäli oivallinen päätös monenlaisia tuntemuksia nostattaneelle illalle. Bändin folklaulelmat soivat totutun mainiosti, mitä nyt saivat tavallista enemmän rytmimusiikkivivahteita Kari Miettusen basistilta-basistille-with-love –tyyppisestä miksauksesta.

 

Jarmo Stroor ja Heikki Hallanoro (kuva Satu Syyrakki) Täysi Tuba (kuva Jere Vartiainen) Tuottaja Miettunen lukee yleisölle horoskooppeja (kuva Jere Vartiainen) Sepi Kumpulainen (kuva Satu Syyrakki) Rommakko (kuva Satu Syyrakki) Lauri ja Jere (kuva Jere Vartiainen) Jere Vartiainen (kuva Satu Syyrakki)

Kategoriat: Musteklubi | Jätä kommentti

Musteklubi 26.9. 2014: Impressionistis-dadaistinen surreaali tulkinta

Klubivieras laskeutuu kellarin hartaaseen tunnelmaan. Hän saapuu Nuclear Nightckubille kesken Essi Kummun haastattelun. Illan on kuulemma aloittanut aiemmin Ilpo Koskelan ja Aapo Kukon pienoispaneeli. Miehet ovat keskustelleet siinä sarjakuvan käsikirjoittamisesta. Aiheesta jatketaan viimeistään marraskuun yhdeksäntenä sarjakuvakäsikirjoittamisen intensiivikurssilla.

Kellarissa on harvinaisen hiljaista. Kirjailijavierailuiden yllä usein leijuvasta hennosta älämölöstä ei tällä kertaa ole tietoakaan. Kummun seurana lavalla on Huutomerkin tuottaja Miettunen, joka selvästi on tohkeissaan lukemastaan. Liikuttunut. Kummu kertoo kirjastaan, joka alun perin oli tarkoitus antaa vain hänen tyttärensä luettavaksi. Teos sai alkunsa, kun tytär oli eräänä päivänä kysynyt, oliko hän ollut ihana vauva. Kummun kaksoset syntyivät keskosina. Uskalsiko niitä edes rakastaa, jos ne ovat täällä vain pikaisesti käymässä.

Kummun ”Lasteni tarina” (Tammi) kuitenkin julkaistiin. Jossain vaiheessa Kummu uskoi kirjoittavansa itsesäälipamflettia, jota kukaan ei jaksaisi lukea. Päätän lukea teoksen. Aion viedä sen äidillenikin, keskoslapsen synnyttäjälle. Minustakin tuli ihminen, vaikka rääpäleenä tähän maailmaan synnyin. Pala nousee kurkkuun, kun lavalla keskustellaan, minne kaikkialle Kummun teos kurkottaa. Ihmissuhteisiin, rakkauteen ja sen pelkoon. Äiti-lapsi-suhteisiin, uskallukseen rakastaa. Toisena päivänä luen pelkästään romaanin ensimmäisen virkkeen ja itku kohoaa silmiin. Taidetaan olla jonkin puhdistavan äärellä. Säästän loppukirjan vielä tuonnemmaksi.

Sitten kellariin astuu Eurooppa. Christelle Mas lukee runonsa ranskaksi, J-P Metsävainio kääntää suomeksi. Kaisa Halmkrona kävi Italiassa kirjoittamassa runoja suomeksi, ja klubilla italiaksi ne tulkitsee Jukka Käräjäoja. Yritän pysyä vieraskielisten tekstien perässä. Tunnistan sanoja sieltä, toisia täältä. Italia kuulostaa tänään yllättävän paljon saamelta. Maan lämpö on Lapista tulevalle konkreettinen helvetti.

Kun on aika Beatlesin kääntyä pohjoiseen, lavalle astelee kolme henkilöä pituusjärjestyksessä. Janne Aslak Räsänen, Jarkko Korpua ja Antti Viitala ovat kukin valinneet jonkin The Beatles -yhtyeen kappaleen ja suomentaneet sen omalla tavallaan. ”Here comes the sun” jatkaa äskeistä kuumaa teemaa: ”Hiekas asun – se on alright.” Toinen kisan tuomareista on kotoisin Kemistä. Hän ilahtuu hiekkalinnoista ja varsinkin lumilinnoista.
Korpua vaatii saada taustoittaa käännöksensä. ”Norwegian wood” viittaa Beatlesien aikaan suosittuun sisustuselementtiin, norjalaispuusta tehtyyn puolipaneeliin. Käännöksen päähenkilö hakkaa päätään Ikean lastulevyyn, nykyajan tavatuimpaan kodinkalusteeseen. Yleisö on vaikuttunut kilpailijan näkemästä vaivasta. Tuomari toteaa esityksen olleen saatanan hyvä ja jumalan mainio.
Viitala vetää ulkomuistista oman versionsa ”I`m so tired” -kappaaleesta. Tuomaristo löytää tekstistä yhteyksiä Ikean pömpeleihin ja lopulta kuollaan keuhkosyöpään. Alkuperäistekstin mukaisissa loppusoinnuissa pysymistä kiitellään. Kukaan ei voita kilpailua, sillä kaikille on jaettu kymmenen pistettä jo aivan aluksi.

Miettunen kiipeää takaisin lavalle lausumaan Kari Peitsamon runon ”Perseitä perseitä perseitä”. Tanssiksi sen tulkitsee tanssija-koreografi Antti Kairakari. Tanssissa on havaittavissa letkeä improvisaation maku. Lopuksi Kairakari vilauttaa yleisölle persettään.

Klubivieraan muistiinpanot käyvät epäselviksi, kun Vaimo ja lapset -duo aloittaa lavalla. Yleisössä jo nautitaan limukkaa. On epävarmaa, onko saatu kiinni luvatuista näkymättömistä merkityksistä. Muistiinpanoja tehdään yhteisvoimin. Ne ovat lennokkaan filosofisia ja niissä puhutaan paljolti perseistä perseistä perseistä. Kellarissa soitto jatkuu Heikki Hallanoron ja Dave Lindholmin tahdissa. Syyskuun viimeisiin päiviin jää klubilta kiinni hitunen kesän lämpöä.

Tuntematon Musteklubivieras

Ilpo Koskela ja Aapo Kukko  Aapo Kukko ja Ilpo Koskela                Essi Kummu ja Kari MiettunenKari Miettunen                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                               ja Essi Kummu

 

 

Kategoriat: Musteklubi, Uncategorized | Jätä kommentti

Ensimmäinen Runoke-ilta

Lauantaina 20.9. 2014 alkuillasta Tubassa vietettiin ensimmäistä runoke-iltaa. Aloite illan pitämiselle oli tullut toiveesta saada tilaisuus, jossa mutkattomasti voisi aloitteleva esiintyjä astua lavalle ja lausua runojaan.

Oulussa on muusikoille ja laulajille runsaasti mahdollisuuksia kokeilla lavasäteilyään, mutta kaiken kansan runoilta ei ole vakiintunut yhdenkään ravintolan ohjelmaan. Tubassa nyt siis kokeiltiin, saisiko tällainen ilta suosiota ja uusia esiintyjiä lavalle.

Ensimmäinen tunti kului sovitun ohjelmiston ja Huutomerkin aikaisemmista tilaisuuksista tuttujen esiintyjien merkeissä. Lavarunouden paikallinen parhaimmisto, Jouko Saksio, Lassi Kalleinen ja maanitellen lavalle saatu Jere Vartiainen esittivät omia lavalle kirjoitettuja runojaan. Kävivätpä iltaa ideoinut Satu Huusko ja Toppilan katurunoilija Immu Suominen myös lausumassa.

Vasta toisella tunnilla uusia ja vieraampia kasvoja uskaltautui estradille. Toki heti alussa kerrottiin illan idea, mutta vei aikansa tarttua mahdollisuuteen. Luontevan ilmapiirin luomiseen menee aikansa. Ilmassa oli jännitystä ja suuria tunteita, joita haluttiin toisten kanssa jakaa. Toivottavasti kynnyksiä ylittyi ja seuraavalla kerralla lavalle nouseminen on helpompaa.

Kuvakavalkadi illan kulusta:

DSC08587 DSC08594 DSC08595 DSC08596 DSC08598 DSC08609 DSC08610 DSC08613 DSC08616 DSC08622

Teksti ja kuvat: Reijo Valta
Julkaistu ensin osoitteessa http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2014/09/runoke-ilta.html

Kategoriat: Runoke | Jätä kommentti

Muusajuhlilla: Nolla suorituspistettä

Oulun Tähtitornin kahvilassa kilpailtiin sunnuntai-iltana Henkisten lajien mestaruuskisoista jo yhdettätoista kertaa. Oulun Muusajuhlat päättänyt tilaisuus kärsi kuitenkin tällä kertaa osallistujakadosta – syynä oli luultavasti samoihin aikoihin käyty miesten keihäsfinaali ja Muusajuhlien muut ohjelmat. Vuonna 2014 henkisiä voimiaan kolmelle tuomarille ja kymmenpäiselle yleisölle esitteli siis vain kolme kilpailijaa – mukaan lukien minä itse. Tarkoitukseni oli alun perin olla paikalla ainoastaan Oulun Juhlaviikkojen verkkotoimituksen edustajana, mutta kilpailijamäärän ollessa edellisvuosiin verrattuna hieman alhaisempi, päätin hypätä kisaan mukaan.

 

Kolmesta osiosta koostunut mestaruuskisa vaikutti jo alussa vähintäänkin haastavalta. Kilpailuun kuului telepatia, telekinesia ja teleportaatio, joista tuomaristo antaisi suoritus– ja tyylipisteet 1:stä 10:een. Tässä vaiheessa varmaan kannattaa huomauttaa, että yhdentoista vuoden aikana kukaan ei ole koskaan onnistunut saamaan yhtään suorituspistettä tästä kilpailusta, tyylipisteitä sen sijaan on annettu kosolti. Mitään sen suurempia menestyspaineita siis en tuntenut, kun nimeni huudettiin ensimmäiseen suoritukseen.

 

Ensimmäisenä lajina oli teleportaatio. Ennen suorituksen alkua tuomarille täytyi ilmoittaa, minne paikkaan yrittäisi itsensä siirtämistä. Ennen kilpailun alkua muistin harmikseni, että olin unohtanut pyykit kerrostaloni yleiseen pyykkikoneeseen, joten luonnollisesti yritin teleportata pyykkitupaan ja pelastaa puhtaat vaatteeni turhaan lojumasta samaa pyykkikonetta käyttävien tieltä. Yritin hetken aikaa olla lapsuuteni sankari Goku Dragon Ball -sarjakuvasta, ja siirtyä kolmen kilometrin päähän muutamassa sekunnissa.

 

Enpä onnistunut. Mutta eipä onnistunut kumpikaan kanssakilpailijoistakaan. Sain kuitenkin muutaman tyylipisteen: naistuomarit uskoivat minun olleen ainakin henkisesti hetken aikaa pyykkituvassa. Peliä ei oltu menetetty.

 

Seuraava laji oli telepatia eli ajatusten lukeminen. Kilpailun tuomari Jussi Moilanen luki minulle mielessään lauseen Korkeajännite –sarjakuvasta, ja minun täytyi yrittää ”tietää”, mitä sanoja miehen mielessä liikkui. Olin melko varma Moilasen ilmeestä päätellen, että lauseessa saattoi olla joku eurooppalainen valtio. Veikkasin Venäjää, mutta Saksastahan siinä oli kyse. Ilmeisesti kuitenkin yleisö nautti tapahtumasta, kun naurun purskahduksia kuului tasaiseen tahtiin jokaisen kilpailijan kohdalla koko puolen tunnin ajan.

 

Kilpailun loppu alkoi häämöttää, kun viimeinen laji telekinesia päättäisi Henkisten lajien mestaruuskisat. Ajatuksen voimalla kirjapinon nostaminen tuntui jälleen hiukan vaikealta ajatukselta. Olin jaetulla ykkössijalla ennen viimeistä lajia, joten aioin kuitenkin yrittää täysillä. Laitoin käteni kirjapinon päälle samaan aikaan kun kymmenpäinen yleisö pidätti hengitystään ja odotti kirjapinon nousemista ilmaan. Olen melko varma, että Eino Leinosta, Unikirjasta sekä muutamasta Korkeajännitteestä koostunut kirjapino saattoi liikahtaa, mutta kukaan tarkkasilmäinen ei sitä huomannut. Veikkaan, että sitä ei paljaalla silmällä voinutkaan huomata kukaan, ellei sitten omannut erittäin tarkkaa näköaistia. Tämmöinen laji tarvitsisi ehkä paremmat laitteet, jolloin pienetkin liikahdukset saataisiin rekisteröityä.

 

Eipä tälläkään kertaa Henkisten lajien mestaruuskisoissa suorituspisteillä sen kummemmin mässäilty. Tasapisteisiin päätynyt Henkisten lajien mestaruuskisojen voitto irtosi tänä vuonna 56 pisteellä: Kaikki saatiin jälleen kerran tyylipisteillä.

teksti: Joel Holma

Kategoriat: Festivaali, Kilpailut, Muusajuhlat | Jätä kommentti

Muusajuhlilla: Häntiä ja päätettyjä runoja kirjallisella joella

DSC08208

Jarkko Lauri

Lauantain alkuilta Muusajuhlilla vietettiin Ravintola Tubassa. Esitykset aloitti kirjallisuuden tutkija Jarkko Lauri otsakkeella Pikkumönkijöiden häntien eettinen merkitys Tove Janssonin Näkymätön lapsi -novellikokoelmassa. Kokoelman niminovellissa näkymätön lapsi Ninni tulee kokonaan näkyväksi purtuaan Muumipappaa hännästä. Kaltoin kohdeltu lapsi alkaa uskaltaa olla olemassa Muumimamman hellän hoivan myötä, mutta täyteen pluralistiseen eksistenssiin hän pystyy vasta ottamalla vastuuta toisesta, Mammasta, jonka Muumipappa uhkaa tyrkätä mereen. Häntä on tärkeä myös avausnovellissa Kevätlaulu. Nuuskamuikkuselta laulun tekeminen onnistui vasta kun hän sai sen hännästä kiinni.

Laurin esitys oli alku luennosta, jonka hän pitää lokakuun alussa Tampereella Metsossa (ke 1.10. klo 18:15 FM Jarkko Lauri: Toisen kohtaaminen Näkymättömässä lapsessa eli tutkielma pikkumönkijöiden hännistä). Heideggerin ja Levinasin ajattelun ja häntien avulla Lauri aikoo siellä esittää, tämän hän ystävällisesti paljasti Tubassa paikalla olleille, että Tove Jansson ei pitänyt taidetta itsenäisenä, vaan toisiin suhteessa olevana asiana.

Kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen jututti saksalaista kirjailijaa Jan Bürgeria. Hän oli Oulussa Taiteen Edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen kirjailijavaihdon kautta. Bürger kertoi aloittaneensa kirjallisen uransa muun muassa Pablo Nerudan innoittamana ja vaikuttamana. Sittemmin hänestä on tullut kirjallisuuden tutkija ja esseisti. Puhe ja pitkä näyte käsittelivät viime vuonna ilmestynyttä Der Neckar: Eine literarische Reise -teosta. Neckar on joki, jonka varrella on eletty monenlaista kirjallista elämää. Joki kulkee muun muassa Thübigenin halki, ja se vaikutti esimerkiksi saksalaisille tärkeän Friedrich Hölderlinin tuotantoon.

DSC08223

Tuomo Heikkinen ja Jan Bürgeria. Keskellä tulkkina Gottfried Effe.

Laurin esitykseen viitaten Bürger totesi Heideggerinkin asuneen Neckarin varrella, mutta filosofiin ei joen voi hyvällä tahdollakaan sanoa vaikuttaneen. Hölderlinin sen sijaan voi sanoa olleen saksalaisille vähintään yhtä tärkeän kuin Tove Janssonin suomalaisille.

Lukunäytteen jälkeen yleisöstä kysyttiin Bürgerin suhdetta W. G. Sebaldiin. Hiljattain neljä kuukautta Yhdysvalloissa Vanderbildin yliopistossa vieraillut Bürger ei pitänyt kysymyksestä. Toki hän myönsi, että Sebaldilla ja hänellä oli samoja kirjallisia vaikuttajia, mutta Saksassa paljon muitakin kirjailijoita, joita kielialueen ulkopuolella ei tunneta. Bürger antoi kaiken kunnian Susan Sontagille, joka työllään on saanut Sebaldin lyömään läpi Amerikoissa, mutta parempiakin kirjailijoita Saksassa on. Eikä hän tällä mitenkään itseensä viitannut. Käännöskirjamarkkinat nyt vain ovat tällaiset kuin ovat.

DSC08235

Mikko Salmi ja Paavo J. Heinonen.

Alkuillan päätteeksi lavalle nousivat kaupunginvaltuutetut Paavo J. Heinonen ja Mikko Salmi. Esityksen otsakkeena oli Tämän runon päätin lukea. Heinonen aloitti Aaro Hellaakosken Viimeisellä dinosaurilla. Valinta oli pieni piikki Oulun Luupin suuntaan, joka on sijoittanut taidemuseon tiloihin dinosaurusnäyttelyn. Tärkeämpänä oli runon sisällöstä nouseva sukupolvien taistelun kuvaus.

Pitkän, monologiksi muodostuneen perustelun jälkeen Salmen valinta oli Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää. Runo oli Salmelle henkilökohtaisestikin tärkeä.

Heinosen toinen valinta oli Allen Ginsbergin Auringonkukka. Kaiken jättömaiden roson seasta on tärkeää erottaa kaunis. Toista runoesitystä varten Salmi otti esille kitaran. Hän lauloi Eino Leinon Nocturnon.

Päättäjät toivoivat enemmän runoja ja runollisuutta päätöksentekoon. Valtuustonkokouksien alussa luetaan aforismeja, mutta monelta ne jäävät kuulematta. Ehkä kuuntelemisen opettelu ei olisi pahasta.

Alkuillan päätteksi Paavo J. Heinonen lausui vielä yhden Mirkka Rekolan kaksirivisen. Sen kanssa oli mukava lähteä.

Minä rakastan sinua,

minä sanon sen kaikille

Reijo Valta

Julkaistu aikaisemmin Pois työpöydältä -blogissa.

http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2014/08/hantia-ja-paatettyja-runoja.html

Kategoriat: Festivaali, Muusajuhlat | Jätä kommentti